tiistai 18. maaliskuuta 2014

Edessä seitsemäs jäätelökesä!


On olemassa kolme eri tilannetyyppiä, joissa jähmetyn täysin. Niistä jokaista edeltää ahdistus, pahoinvointi, sydämentykytys, päänsärky ja nihkeät kädet. Itse tilanteessa muutun aivan eri ihmiseksi: täysin tuntemattomista syistä toisinaan täriseväksi puheripulista kärsiväksi hermoraunioksi ja toisinaan taas jähmeäksi pökkelöksi, jonka aivot kulkevat monta junaa jäljessä puheesta ja hymyn aikaansaaminen vaatii samoja ponnistuksia kuin sadan kilon painon nostaminen penkistä.  Murhe ei lopu tilanteen päättymiseen, vaan jatkuu asian vakavuudesta riippuen päiviä tai viikkoja kestävällä itsensä syyttelyllä ja säälillä.

Esitelmien pitäminen, työhaastattelut ja ensitreffit. Näistä jälkimmäisiä en ole luojan kiitos muutamaan vuoteen joutunut kokemaan, ihan tarpeeksi monta kertaa tulikin seisoskeltua kädet hikisinä ja mielessä puheenaiheiden loppumisen ehkäisemiseksi laadittu sadanviidenkymmenen aiheen lista. Esitelmiltä olen opintojeni vähyyden ansiosta välttynyt melko hyvin viimeisen vuoden aikana, mutta edessä häämöttävä opinnäytetyön esitys on alkanut jo ilmestyä painajaisiini. Työhaastattelussa olinkin sitten eilen.

Sain tietää haastattelusta jo viikko sitten, joten olin ehtinyt valmistautua hyvin. Kyseessä oli melkoista kielitaitoa vaativa matkailualan työpaikka, joten olin kirjoittanut harjoitukseksi listan tärkeistä aiheeseen liittyvistä sanoista jokaisella osaamallani kielellä. Viikon ajan tekstailin ruotsiksi ja saksaksi niitä osaaville ja pälpätin kotona espanjaa ja venäjää poikaystävälleni. Haastattelun olisi siis voinut kuvitella menevän hyvin.

MUTTA koska aivoillani on uskomaton kyky jumiutua kaikkein pahiten juuri silloin kun niille olisi eniten käyttöä, esiinnyin taas erittäin epäedukseni ja varmistin yhden jäätelökesän lisää. Ensimmäistä kysymystä jännitin niin, että sain suustani vain epäselvää englanninkielistä mongerrusta, vaikka englantini normaalitilanteissa on jokseenkin kiitettävällä tasolla. Hienosti alkoi siis koko juttu, todennäköisesti luulevat etten osaa edes englantia. Saksasta, espanjasta ja venäjästä mainittakoon sen verran, että vieressäni istuvat täydellisen venäjän ja italian hallitsevat haastattelukandidaatit jättivät minut aika lailla varjoonsa. Voi niitä aikoja kun töihin pääsyyn ei tarvittu muuta kuin englannin kielen taito, jos sitäkään!

Valivali ja ruikuti ruikuti, mutta ärsyttää kun on oikeasti ihan hyvä ja osaava tyyppi ja tietäisi olevansa melkoisen taitava työntekijä kun vaan sinne töihin asti pääsisi. Mutta jos kerran haastattelussa antaa ensivaikutelman olemattomista sosiaalisista kyvyistä ja erittäin kireästä ja hädin tuskin puhetaitoisesta persoonasta, niin hyvä siinä sitten on alkaa selittää, että oikeasti olen kyllä ihan erilainen.

Onneksi voin lohduttautua edes sillä, että jäätelönmyyjällä on parempi palkka. Kärsikööt siis kielinerot köyhyydessä, jää mulle ainakin ilmainen jätski! :)

Haha :D Kuva täältä

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Keep Calm And Eat Sushi

Viime viikonloppuna se taas iski: sietämätön sushihimo. Mulle harvemmin kehittyy pakkomielteitä karkkiin/jäätelöön/sipseihin/hamppareihin/pizzaan ym ym ym, mutta raaka kala, levä ja wasabi saa vähintään kerran kuukaudessa sellaiset kuolamäärät valumaan suupielistä että huh. Tätä herkkua olen nauttinut ensimmäisen kerran kokeilunhaluisten vanhempieni ansiosta jo 90-luvun puolivälissä, jolloin sushi oli Suomessa vielä täysin aliarvostettua. Onneksi levärullien ja riisipalleroiden trendikkyys on niistä päivistä noussut pilviin mahdollistaen sushiravintoloiden leviämisen kauemmaksikin kuin keskustaan ja sushitarvikkeiden saannin jopa lähi-Alepasta. Jos joku sushibaarin perustamista miettivä ihminen osuu joskus lukemaan tämän jutun, niin HUOMIO, Helsingin Viikissä on valtava sushipuljun kokoinen aukko!!!

Alun uhkailuistani huolimatta en ole esitellyt blogissani vielä ainuttakaan ruokaohjetta, joten nyt on korkea aika läjäyttää pari lempparia sushimallia kehiin!


Tämä klassinen maki-rulla on oma henkilökohtainen suosikkini. Ohut kerros riisiä leväarkin päälle, täytteet sisään ja tiukaksi rullaksi kääräisy. Täytteiksi kelpuutan yleensä lohta, avokadoa, kurkkua, surimipuikkoja, jokirapuja tai mätiä. Halutessaan voi levittää Creme bonjour-katkarapu-tuorejuustoa tai vastaavaa täytteiden päälle, jolloin rullasta tulee täyteläisempi. Wasabia unohtamatta!


Uramaki eli nurinpäin rullattu sushi on herkullinen ja hieman haastavampi vaihtoehto makeille. En mene takuuseen uramakin oikeaoppisesta valmistustavasta, sillä olen surkea opetusvideoiden seuraaja. Omat uramakini olen saanut onnistumaan seuraavalla taktiikalla: Riisiä normaalisti leväarkin päälle, sen jälkeen arkin kääntäminen hyvän kokoisen kelmun päälle niin, että riisipuoli tulee alaspäin. Kelmulle voi halutessaan ennen tätä ripotella seesaminsiemeniä. Sitten riisiä arkin paljaalle puolelle, täytteet päälle ja varovainen rullaus kelmua samalla poistaen.


Tämän klassisen lohi-nigirin osaa valmistaa tumpeloinkin sushinnälkäinen. Riisi pyöritellään palloksi, puristetaan sen päälle tippa wasabia ja leväytetään lohiviipale päälle.


Tämä kuva ei tee minkäänlaista oikeutta siinä esiintyvän tavaran maulle :D Kyseessä on siis edellisen kaltainen riisipallo, jonka päällä on jumalainen tonnikalatöhnä. Reilu annos samanmoista tahnaa syntyy purkista tonnikalaa, desistä majoneesia sekä valko- ja mustapippurista ja suolasta.


Uusin sushitietämykseni lisäys on mädillä täytetty sushivene, joka osoittautuikin melkoiseksi herkkupalaksi. Tekele muodostuu riisipallosta, jonka ympärille on kietaistu leväsuikale. Täytettä lisätään reunoihin asti ja haukkaistaan koko  möhnä parempiin suihin.

Arvasin jo etukäteen mitä tällaisen postauksen kirjoittamisesta seuraa: lohiostoksille mars!!

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Paiseen tuho ja muita ilouutisia

Mulla on viime aikoina ollut aavistus, että elämässäni suunnilleen syntymästäni asti puhaltaneet epäonnen tuulet ovat pikkuhiljaa tyyntyneet. Erityisesti viime viikkoon mahtui sen verran paljon hyvää, että jospa tästä viimeinkin alkaisi jonkinlainen nousukausi (tällaista roskaa kirjoittaneena saan pian vähintään meteoriitin päähäni).

Viime perjantaina oli Jason Derulon (<3<3<33<333) määrä esiintyä Circuksessa. Tyypilliseen huonoon tuuriini alistuneena olin odottanut helmikuun alusta vastoinkäymisiä tapahtuvaksi, ja tulihan se sieltä! Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä huuleeni oli iskeytynyt jäätävänkokoinen paise, jota mahdollisesti huuliherpekseksi kutsutaan. En vieläkään tiedä kyseisen pukaman lääketieteellistä määritelmää, mutta sen voin kertoa, että ruma se oli. Jos eläisin edelleen normaalia elämääni, olisi paise perjantaihin mennessä turvottanut huuleni törröön ja levinnyt huvikseen ympäri naamaa. MUTTA kun heräsin torstaina, oli paise jo huomattavasti pienentynyt ja perjantaina kadonnut kokonaan! Oli syynä sitten pahkuran hinkkaaminen väkivaltaisesti raa'alla valkosipulilla tai Professoorin Herpix-geeliputkilon tyhjentäminen sen päälle, niin joka tapauksessa thank god!!!

Edellisessä epätoivoisessa elämässäni olisin luullut keikan alkavan kahdeltatoista, kipittänyt ennen puoltayötä innoissani porteille ja huomannut sekä artistin että yleisön kaikonneen paikalta tuntikausia sitten. MUTTA nyt menin vahingossa sähköpostiini, jossa vahingossa tajusin tarkistaa keikan alkamisajan, joka sattumalta alkoikin jo kello 21. Tarkoittaen sitä, että olimme juuri ajoissa paikalla! Odotukset eivät olleet kovin korkealla, sillä yleensä silloin harvoin kun jotakin artistia jaksan raahautua katsomaan tulee hän paikalle 3 tuntia myöhässä, esittää 5 biisiä joista niistäkin kaksi on samoja, huutaa "Lets have a break, I will be back soon!" eikä koskaan enää tule takaisin (kiitos Inna<3). Mutta koska onnekkuuteni määrä on noussut aivan uusiin korkeuksiin, oli keikka aivan huikea! Kuvamateriaali on surkeaakin surkeampaa, mutta puolet ajasta ilman paitaa esiintynyt Jason sai ajatukset kameran ääreltä aivan muualle. Oih<3







Näiden edellämainittujen onnekkaiden sattumusten lisäksi tapahtui myös seuraavaa:

- harhailin moottoritien varressa etsimässä bussipysäkkiä ja myöhästyin bussista. Mutten myöhästynytkään, sillä se oli juuri samat 7 minuuttia myöhässä kuin minä itsekin!

- astuin lauantaiyönä bussiin ja huomasin, ettei lipussani ollutkaan tarpeeksi arvoa seutulipun maksamiseen. Paniikissa pengoin laukkuani, josta löytyi mistä lie sinne ilmaantunut kahden euron kolikko ja kuski suostui myymään seutulipun opiskelijahintaan<3

- kaikki viime viikolla tekemäni ruuat ja leivonnaiset onnistuivat!

Jospa tätä tuuria jatkuisi sen aikaa, että mulle siunaantuisi kesätyöpaikka. Sitten voisinkin taas vajota tavanomaiseen epätoivon alhooni, sillä tylsäähän elämästä tulee jos kaikki menee aina näin putkeen!

tiistai 25. helmikuuta 2014

Nyt sitä aurinkoa tänne, kiitos!

Puolitoista kuukautta kestänyt menestyksekäs shoppailulakkoni kaatui lauantaina. Sortuminen ei tapahtunut niillä kymmenillä kerroilla, joina tarmokkaasti ohitin Helsingin keskustan tai Itiksen liikkeet suunnatonta itsekuria osoittaen, vaan Lappeenrannassa. Ostokseni eivät ole edes perusteltavissa sillä, että olisin todella tarvinnut niitä juuri tällä hetkellä. Vai kuka voi väittää, että Suomen helmikuussa tarvitsee aurinkolaseja? (juuri tällä hetkellä aurinko pilkahti esiin ekaa kertaa varmaan kuukauteen!! Woot) Kaiken huipuksi en ostanut vain yksiä arskoja, vaan kolmet! Haloo?? Ja kaikista ihmisistä minä, jonka mielestä maailma näyttää aurinkorillit päässä niin synkältä, ettei niitä voi pitää kuin otsalla. Tässäpä todellinen järkiostos, mutta pitäähän nämä nyt täällä blogissakin esitellä, jos ei muusta syystä niin muistuttamassa omasta hulluudesta.

Mallina toimi ryönäisestä olemuksestani johtuen perheemme kaltoinkohdeltu allergisoimaton lemmikinkorvike Mr. Doggy. Yleisilmeeltään aina niin pirteä piski hoiti hommansa oikein mallikkaasti.


Nämä lasit vielä yksinään olisin voinut kelpuuttaa jokseenkin tarpeelliseksi ostokseksi kesää silmälläpitäen, sillä elämässäni on kolmen euron arvoisten Kanaria-rillieni tuhouduttua ollut melkoinen pilottilasien kokoinen aukko.



Mutta nämä??



Tai nämä??? Sarjassamme asioita, joita ei olisi voinut vuosi sitten kuvitella pistävänsä päähänsä edes mummon kellarissa. Mutta never say never tiesi Justin Bieberin lisäksi 10-vuotias "en koskaan aio käyttää farkkuja" - Laura.



Hurttakin kauhistui näistä viimeisistä kakkuloista niin, että suupielestä sinkoutui langanpätkä. Varma merkki siitä, että lasit ovat käyttämisen arvoiset?


Tänään tapahtunutta outoa nro 1: Yleensä käytän kaikki mahdolliset tekosyyt olla menemättä salille, mutta äsken kuivasin pyykinpesusta edelleen kosteita urheiluvaatteitani puoli tuntia hiustenkuivaajalla, jotta pääsisin kiinteytystunnille :o

Tänään tapahtunutta outoa nro 2: Kuinka pieni on maailma, kun lasagneohjetta kokkaillessaan vahingossa vilkaisee reseptin blogiinsa pistäneen tyypin kuvaa ja tunnistaa hänet samaksi ihmiseksi jolta viikko sitten haki nettihuutokaupassa voitetun ruokapöydän.

maanantai 17. helmikuuta 2014

Five Places To See Before You Die

Helmikuun puoliväli on mulle se vuotuinen hetki, kun pimeys ja ankeus alkaa todella ottaa aivoon eikä D-vitamiinistakaan saa enää energiaa (ainakaan kun sitä ei ole muistanut ottaa marraskuun jälkeen). On siis juuri oikea aika kaivaa vanhat lomakuvat esiin ja muistella, miltä se aurinko näyttikään. Ja masentua, kun ei pääse pois täältä. Mutta kun tässä kerran matkailualan opiskelijoita ollaan, niin kuuluu asiaan vähän kehuskella, missä kaikkialla sitä onkaan tullut käytyä :D Viisi suosikkikohdettani siis, olkaa hyvä!

Kemer, Turkki

Kemer. Mitäpä tähän sanoisi. Mietin juuri, miten kirjoittaisin tästä houkuttelevan matkailumainoksen, mutta loppujen lopuksi en tiedä, onko Kemerissä sinänsä mitään erityistä. Piskuinen kylä, jossa on muutama ostoskatu, kivinen hiekkaranta ja tuhatmäärin venäläisiä turisteja. Ihan kivat maisemat ja astetta maltillisempi turistirysätunnelma kuin Alanyassa tai Antalyassa, mutta siihen se sitten jääkin. Puitteet eivät siis ole kovin ainutlaatuiset, mutta mahdollistivat silti mulle elämäni hulluimman loman. Käteen jäi armotonta draamaa, järjettömän kallis feikki-Prada, bussilastillinen vihaisia, lähes lentokoneesta takiani myöhästyneitä kanssamatkustajia ja valtava arpi leukaan. Don't even ask.








Kuuba

Rakas isipappani houkutteli meidät Kuubaan silmissään valtavien sikarien ja laadukkaan rommin kuvat. Omissa pupilleissani puolestaan välähtelivät piña coladat ja cuba libret. Saimme molemmat mitä halusimme, ja lisäksi kivan rusketuksen, upeita valokuvia sekä hyvän tilaisuuden treenata espanjan taitoja. Havannan värikkäästä arkkitehtuurista voitaisiin Helsingin harmaudessakin ottaa mallia ja on ne 50-luvun autot vaan niin paljon pirteämpiä kuin meidän ainaiset Bemarit ja Nissanit. Alkupään kuvat Havannasta, biitsikuvat Cayo Cocolta ja loput Trinidadista.







¨



























Nepal

Vaikka sain raa'asta lihasta armottoman ruokamyrkytyksen, pilaantuneesta lääkkeestä ennätyksellisen laattakohtauksen ja tiputuksen suoneen, jouduin otattamaan verikokeen samassa huoneessa kanan kanssa, astuin norsun kakkaan, palelin suurimman osan ajasta kuollakseni, pelkäsin jokaisen syömäni suupalan aiheuttamia seurauksia ja sain porttikiellon kasinolle, niin onpahan jotain mitä vanhana muistella! Kathmandu oli mielestäni jokseenkin puuduttava, mutta Pokharan järvi/vuorimaisemat ja Chitwanin maaseutu hengästyttävän upeita. Aktiviteetteja riitti aina paraglidingista skootteriajeluun ja tiikerinbongauksesta soutuveneilyyn. Tottahan kaltaiseni pelokas ja hygieenisiä oloja arvostava reissaaja sai elää loman melkoisessa pelkotilassa, mutta jälkeenpäin ajatellen en kadu päivääkään.































Italia

Vaikkei Italiassa olisi mitään nähtävää, lähtisin sinne silti uudestaan pelkän ruuan takia. Jos joutuisin loppuelämäni syömään vain kolmea asiaa, ne olisivat pizza, pasta ja jäätelö. Ja mielellään italialainen pizza, pasta ja jäätelö. Vieläkin nousee kuola suupieleen kun näitä herkkuja ajattelee. Mitä ruokaan liittymättömiin asioihin tulee, niin Venetsia oli ehdottomasti yksi kauneimmista näkemistäni paikoista ikinä. Kaikki vähänkään romanttiset elokuvat pitäisi oikeastaan kuvata Venetsiassa. Ja sellainen matkavinkki, että jos maksatte törkeät 80 euroa 15 minuutin gondoliajelusta, niin tarkistakaa ensin jostain venekuskinne taso. Omamme lupasi osaavansa laulaa, mutta vajosi sitten koko retken ajaksi ilmeisen antoisan puhelinkeskustelun pauloihin ja jätti lupauksensa lunastamatta. Lomakuvissa olemme jälkeenpäin naureskelleet tyypille, joka keikkui taustalla milloin puhelimeen puhuen, milloin rööki kädessä. Roomassakaan ei mennyt ihan putkeen. Ensin etsimme hiki hatussa kilometritolkulla matkaoppaassa hehkutettua jäätelöbaaria, joka loppujen lopuksi oli ala-arvoisin kaikista kokeilemistamme gelaterioista. Sitten yritimme löytää Vatikaania, turhaan. Ei ihme jos tällä suuntavaistolla jää reissuissa aina puolet näkemättä :D Onpahan ainakin yksi syy matkustaa Italiaan uudestaan. Kuvissa sekaisin Roomaa, Milanoa ja Venetsiaa.


























Barcelona, Espanja

Ei lomaa ilman hiekkarantaa on mulle mieleinen lausehdus. Aurinko ja palmut ovat ne tekijät, jotka parhaiten saavat aikaan lomafiiliksen. Jos rannan kupeessa kuitenkin sattuu olemaan yksi maailman mielenkiintoisimmasta kaupungeista, niin sehän on pelkkää plussaa. Barcelonaanhan tarjotaan usein kolmen päivän kaupunkimatkoja, mutta mitä helkuttia siinä ajassa muka ehtii tekemään?? Me olimme viikon ja saimme ryntäillä hulluna ympäri kaupunkia, jotta saimme koluttua edes ne must see -kohteet. Tosin tahtiamme saattoi hieman hidastaa mysteerinen ja erittäin piinaava kaulaihottuma sekä valtava moskiittohyökkäyksen aikaansaama rakkula varpaassa. Ostoskeskuksessa eksymiseen ilman puhelinta tai hotellihuoneen avainta saattoi myöskin upota pari ylimääräistä tuntia. Mutta siitä huolimatta, Barcelona, ah!























Kuten blogini henkeen kuuluu, ei niin hyvää ettei jotain pahaakin. Siispä loppuun muutama mesta, jotka toivon välttäväni loppuelämäni ajan.

Tripoli, Kreikka

Imartelevan lempinimen meiltä saanut Ripulin kaupunki on ylivoimaisesti ankein paikka jossa olen käynyt. Kammottavia harmaita kerrostaloja, pahaa ruokaa ja aivan järkyttävä verinen hotellihuone. Satuimme kaiken lisäksi osumaan kaupunkiin sunnuntaina, kun kaupat olivat kiinni ja kadut täysin kuolleita. Tänne Kreikan keskellä sijaitsevaan kaupunkiin ei onneksi varmaan monikaan löydä, mutta siinä tapauksessa että löydätte, niin ihan oikeasti, jättäkää väliin. Jos jokin kohde on niin ruma, ettei siitä ole viitsinyt ottaa edes yhtä kuvaa, niin se ei todennäköisesti ole käymisen arvoinen.

Hurghada, Egypti

Jos matkustaa bodybuilder -poikaystävänsä tai isäpappansa kanssa tai sattuu itse olemaan mies, niin ehkä sitten. Mutta jos on nainen ja harkitsee lähtevänsä kivalle pikku lomalle naisseurassa, niin herranjumala älkää! Ette saa hetken rauhaa, olitte sitten hotellilla, kaupassa tai ravintolassa. Taksikuskit heittävät haluamanne määränpään sijaan omalle kämpälleen, jonka edustalla saa sitten uhkailla poliisilla, että pääsisi edes pois autosta keskelle ei-mitään. Snorklausretkellä opas tulee availemaan bikinien naruja. Pelastukseksemme koitui hyvä hotelli allasalueineen, sillä muualle ei edes olisi ollut asiaa. Tosin eipä sielläkään kovin turvallinen olo ollut, kun siivoojat tunkivat huoneeseen kaikkina mahdollisina vuorokaudenaikoina muka tippejä pyytelemään. Loman kohokohta oli luultavasti, kun oksensin ruokamyrkytyksen kourissa Mahmyan hiekkarannalle satojen kuherruskuukautta viettävien hääparien keskelle. Kotiinlähdön koittaessa olimme aivan hermoraunioita ja vainoharhaisia - juuri sellainen olo jollaisen haluaisit viikon rentouttavan loman jälkeen :D

Memories<3