Astetta häiriintyneempi sisustuspostaus

Heti ensimmäisen postauksen kirjoitettuani minuun iski aloittelevan bloggaajan kriisi. Mitä seuraavaksi? Toinen toistaan kieroutuneempia aiheitahan minulla riittäisi loputtomiin, mutta jotenkin tuntuu, että varsinkin näin alussa olisi järkevää edes hetkenaikaa ylläpitää kuvaa fiksusta ja normaalista bloggaajasta. Ja mikäpä sen neutraalimpaa kuin vanha kunnon sisustuspostaus!

Itsehän en kovin innoissani ole esittelemässä näitä ihanan opiskelija-asuntomme raikkaita muovimattoja tai naulauskiellon pakosta tyhjiä seiniä. Siispä päätin poimia kämpästämme muutaman oleellisen yksityiskohdan.

Siis kuinka onnelliseksi voi yksi huonekalu tehdä ihmisen? Ihan oikeasti. Toki edellinen valkoinen Ikean malliston halvin sohvakin palveli kovana ja kurttuisena itsenään oikein mallikkaasti monet vuodet, mutta on se vaan ihan eri fiilis löhöillä tällaisessa tyynyläjässä. Kerran divaaniosalle jalkani heittäneenä en edes ymmärrä, miksi tavallisia divaanittomia sohvia enää valmistetaan.

Sitten, kaiken tämän euforisen sohvahehkutuksen vastapainoksi, haluaisin esitellä asuntomme murheenkryynin:

Ah, meidän ihastuttava ruokapöydän tuolimme. Tämä penkinrotjake ei mielestäni ole koskaan mikään kaunotar ollutkaan, mutta nyt sen rumuus on alkanut kehittyä jo huolestuttaviin mittoihin. Ja ei, tuo reikä ei ilmestynyt tuoliin eilen eikä edes viime viikolla, vaan sen kanssa on jo eletty jo suunnilleen vuodenpäivät. Olen päättänyt, etten osta uutta ruokailuryhmää ennen kuin löydän omaa silmääni täydellisesti viehättävän yksilön. Valitettavasti alkaa pikkuhiljaa näyttää siltä, ettei sellaista ole olemassakaan. Siispä tällä tuolivanhuksessa saattaa olla edessä vielä monta onnellista eläkekuukautta meidän hoivissamme. Mutta ainakin vierailijat saavat nauraa ja tuolillaistujien pakaralihakset jännittyä, semmoista tasapainoilua tuossa reiässä venkoilu vaatii! Menee melkein kuntosalin korvikkeesta ;)

Viimeisenä haluisin esitellä uusimman ostokseni, joka todennäköisesti suurimman osan visuaalista silmää järkyttää. Mulla on joskus yläasteiässä ollut aivan mieletön pakkomielle pinkkeihin huonekaluihin ja yksityiskohtiin sisustuksessa. Kinusin vanhempiani hankkimaan edes kesämökille jotain pinkkiä, kun kaupunkikodissamme sellainen ei tullut kysymykseenkään. Lopulta sain tahtoni läpi ja mökkikeittiöön Ikean pinkin Lack-pöydän. Vielä tänäkään päivänä rakkaat vanhempani eivät pöydän ohi kulkiessaan malta olla hokematta, kuinka se onkin "niin hirvittävän ruma". Onneksi tulin sittemmin järkiini, mutta nyt muutama päivä sitten pitkästä aikaa iskin silmäni johonkin hyvin shokkipinkkiin Kodin1:n alennuslaareilla.

 

Ei, se ei ole pinkki muovinen joulukuusi, vaan leivostarjotin. En tiedä, kumpusiko muinainen pinkinhimo liian rajusti sisuksistani vai sokaisiko kolmen euron ale-hintalappu, mutta niin se vain tälläkin hetkellä nököttää keittiömme pöydällä. Kaduttaa ihan vain hieman. Onhan se nyt melkoinen piristysruiske kuitenkin! :D

- Laura